Mini ja minimointi

Hevosen hyväksi luennot 14.2.2011: Mini Wahlberg: Kuinka hevonen oppii

Helmikuun hyisenä maanantai-iltana pääsin seuraamaan Miniä lyhyen ajan sisään jo toisen kerran. Minihän luennoi vain pari kuukautta aiemmin troijalaisten pikkujouluissa. Tykästyin jo ensikuulemalta Minin ideologiaan, joka lähtee siitä faktasta, että kaikki eliöt väistävät kipua ja siitä hyvin surullisesta pysähdyttävstä ajatuksesta, että kaikki hevosten kanssa käyttämämme avut perustuvat kipuun. Kuulostaa karulta, mutta mietitäänpä kuolainta – hevosen suuhun, ohuen ikenen ja kovan luun päälle asetettu kova metallipala. Rehellisyyden nimissä – oletko joskus joutunut ottamaan hieman kovemman ohjasotteen, sellaisen johon hevonen on reagoinut nostamalla päätään, luimistamalla, huitaisemalla hännällään?

Itse mietin joka ainoa kerta hevosten kanssa toimiessani tekojeni oikeutusta. Onko minulla oikeus tähän, harjoitella, kokeilla ja epäonnistua, yrittää. Kaikkea tätä elävän luontokappaleen kustannuksella. Voinko sallia tämän harrastukseni itselleni, antaako omatunto myöden? Vaikka minulla onkin ollut mahdollisuus oppia ratsastusta hevosystävällisten ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa, niin näitä kysymyksiä pääsee harvemmin pohtimaan ääneen.

Minin kuuntelu on tavallaan lohduttavaa. Hän kehottaa meitä myöntämään sen faktan, että lähtökohtaisesti tekemisemme tuottaa jonkinasteista kipua hevoselle. Tämän myönnettyämme meidän pitää ottaa vastuu – vastuu siitä, että hevosen on mahdollista toimia niin, että kivun=käytettyjen apujen määrä on mahdollisimman vähäinen.

Mini pohjaa oppinsa hevostieteeseen (equestrian science). Harmi, että sitä ei vielä Suomessa voi opiskella, mutta maailmalla tieteenala on iso juttu. Kaiken pohja on hevosen opettaminen apuihin ja tilanteisiin. Hevosen toiminnassa, kuuliaisuudessa ja kurittomuudessa, ei siis ole kyse johtajuudesta ja dominanssista, vaan siitä miten olemme opettaneet hevosen reagoimaan asioihin. Mini kertoi tieteellisen lähestymistavan olevan hänelle oikea ”oppi” – ”luonnollinen hevosmiestaito” kehonkielen osalta oli hänelle liian vaikeaa toteuttaa. Naksutukseen, eli positiiviseen vahvistamiseen, Mini suhtautuu hieman epäillen. Saaliseläimenä hevosen suhtautuminen ruokaan on erilainen kuin saalistajien. Koirankoulutuksessa naksutus ja ruoan käyttäminen on luonnollista, sillä saalistajana koira on tottunut tekemään töitä ravintonsa eteen. Ruoan odotus saa koiran yleensä positiiviseen tilaan. Hevosten osalta Mini kehoittaa miettimään tallia ruokinta-aikaan. Tuolloinhan yleensä ilmenee aggressiivisuutta ja stressireaktioita, kolinaa, tappelua, irvistelyä. Laiduntajien ei luontaisesti tarvitse tehdä töitä ruokansa eteen, ne vain yksinkertaisesti laskevat päänsä alas ja syövät.

Kaikista koulukunnista Mini on siis valinnut hevostieteen ja negatiivisen vahvistamisen eli yksinkertaisesti PAINEEN ja paineen hellittämisen palkinnoksi.

Apujen minimointi

Luennolla puhuttiin hevosen opettamisesta apuihin. Kuten moni muukin, myös Mini palaa ratsastukseen liittyvissä ongelmissa maastakäsittelyyn. Hevosen on ymmärrettävä primääriavut, siis yksinkertaisesti ohja ja pohje eli ratti ja kaasu. Esimerkiksi pohkeelle hidas hevonen, raippaan reagoimaton hevonen ja kuolaimelle kova hevonen ovat kaikki siedättyneet kyseiselle avulle – myötääminen apuun on ollut liian hidas, jolloin hevonen ei voi tietää kuinka sen odotetaan reagoivan. Monestihan ratsastajat käyttävät pohjetta tiheästi joka askeleeseen, kunnes hevonen on halutussa tahdissa. Väärin! Tällaisessa tilanteessa hevonen joutuu valintatilanteeseen, jollaiseen sen ei koskaan tulisi joutua. Se reagoi pohjeapuun ensin oikein, lisäämällä vauhtia, mutta jos avun paine ei tässä vaiheessa hellitä ei hevonen saa palautetta, palkintoa oikeasta reaktiosta. Seuraavaksi sen reagoiminen jatkuvaan pohkeen paineeseen menee jo arvonnan puolelle, enää se ei voi tietää kannattaako sen lisätä vauhtia (tästä vaihtoehdosta sitä ei ainakaan palkita) vai kenties hidastaa. Mikäli hevonen on hidas pohkeelle, ei reagoi raipan apuun tai jyrää kuolainta vasten, kannattaa palata sen kanssa näiden apujen opettamiseen maastakäsin.

Myös Kyra (ja toki monet muutkin) testaa aluksi hevosen selkään noustuaan primääriavut – pohkeesta eteenpäin, ohjasta seis ja kääntyminen. Hevosen on reagoitava näihin apuihin. Avut eivät saa olla vastakkaiset: emme siis voi pidättää silloin kun annamme pohjetta, sillä tämä jättää jälleen hevosen valittavaksi tuleeko sen reagoida apuihin lisäämällä vauhtia vai hidastamalla. Minimointiin kuuluu myös apujen yksinkertaistaminen: ohja on ratti, se toimii kääntävänä apuna. Pohje on kaasu, sillä lisätään vauhtia. Väistättävä pohje toimii eri tavalla kuin vauhtia lisäävä pohje. Istunta on hienosäätöä, joka otetaan mukaan apuihin vasta kun primääriavut toimivat. Tämä siksi, että istunta = keho ja kehonhallinta ja -käyttö on jokaisella ratsastajalla erilainen. Jos hevonen reagoi primääriapuihin oikein ja varmasti, se toimii kaikkien ratsastajien alla riippumatta kehonhallinnasta ja tietää aina mitä sen tulee tehdä.

Lisää apujen kätyöstä ja niiden treenamisesta voi lukea toisaalta blogista – pääsimme nimittäin treenaamaan minimointia Minin valmennuksessa heti seuraavana päivänä Troijan omalla treenikurssilla Ruskeasuolla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s