Primus 13.1.2011 Uuden kauden alku!

Uuden vuoden alkaessa ihmisen kuuluu tehdä lupauksia tai ainakin tavoitteita. Yrittää tammikuu, ehkä jopa helmikuukin ihan tosissaan enemmän (ja repsahtaa sitten viimeistään maaliskuussa). Ajattelin, että oma ohjenuorani tälle vuodelle voisi olla tässä:

“ Ratsastajan kehittymiseen vaikuttaa paljon hänen asenteensa. Kuinka paljon haluat tulla paremmaksi? […] Esimerkiksi välikävelyiden aikana ratsastaja voi valita käyttääkö ajan juttelemalla muiden kanssa vai pohtimalla ratsastustaan. […] Joskus ratsastus voi olla hevosen liikkumista, hauskaa liikuntaa itselle tai tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa. Tällöin ei kuitenkaan pidä odottaa suuria oivalluksia.” (P. Varjonen teoksessa Syvemmälle satulaan)

Toinen on Kyran klinikalta edellisenä sunnuntaina poimittu ajatus myös onnistumisen analysoimisesta. Eli molemmat tässä:

1. Keskity ratsastukseen silloin kun ratsastat (..ja käytä puhumisen tarve vasta loppuanalyyseihin)
2. Ainaisen negatiivisen märehtimisen sijaan keskity myös positiivisiin onnistumisen kokemuksiin ja analysoi miten niihin pääsit

Kauden ensimmäinen tunti oli pyyntöjemme mukaisesti istuntaa ja puolipidätteitä. Hyvin yksinkertaisia asioita, joita oli kuitenkin niin vaikea toteuttaa… Otetaan nyt vaikka tuo puolipidäte esimerkiksi: termihän opitaan jo alkeiskurssilla. Miten on mahdollista, että sitä ei osaa käyttää vielä tässäkään vaiheessa, kun ratsastusuraa on takana pyöristettynä 20 vuotta (pyöristettynä siis, on tässä sentään muutama vuosi aikaa vielä treenata). Sitä ei vaan voi muistaa käyttää tarpeeksi? Omasta keskittymiskyvyn puutteestahan se johtuu. Jos saan oman mieleni keskittymään juuri meneillään olevaan hetkeen oikein kunnolla, niin varmasti tai ainakin toivottavasti sen myötä kasvaisi myös kyky kuunnella hevosta. Näin uskon ja siihen tähtään. Meditaatioharrastus voisi auttaa tässä, mutta kärsivällisyyteni on siinä liian koetuksella..

Puolipidätteen lisäksi harjoituksena oli pitää käsi vakaana ja paikallaan. Tarkoituksena oli saada hevonen hakeutumaan ratsastajan antamaan raamiin (sen sijaan, että ratsastajan käsi myötää heiluriliikkeellä ja hevonen asettelee itsensä just niin kuin haluaa). Muut ottivat harjoitukseen avuksi poikittaisen raipan käsien väliin. Ibi ei raipoista välitä, joten teimme harjoitusta ilman keppiä.

Tämäkin harjoitus oli yllättävän vaikea. Käsi liikkui varmaankin kaikilla ratsastajilla liikaa. Ja vaikka kuinka peilistä tihrustin, niin eihän sitä refleksinomaista liikettä saanut pysäytettyä, tuntui että koordinaatio aivojen ja käden välillä ei toiminut lainkaan. Käsky “pysäytä liike” ei kerta kaikkiaan välittynyt käteen asti. Suurin ongelma oli ehkä se, että en kovallakaan tuijotuksella ja tunnustelulla hahmottanut mistä kohtaa liike lähti ja mistä se olisi pitänyt pysäyttää. Koordinaatiota ja vielä lisää koordinaatiota, tähänkin auttanee pilates!

Osalla porukasta meni tosi kivasti. Omalta osaltani homma alkoi toimimaan vasta loppuravien jälkeen, viimeisen käynnissä tehdyn pääty-ympyrän aikaan. Nyt sitten analysoimaan, että mikäs se lopulta johti onnistumiseen…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s