Kyl tää kotona tottelee… Koulurataharjoitus Primus-tallilla 7.9.2009

Primus-tallin maanantaituntien ohjelma elokaudella oli kouluratsastusradan ratsastaminen. Viiden tunnin kokonaisuus piti sisällään neljä harjoitustuntia, sekä jakson huipennuksena tietenkin rataharjoituksen, jossa ratsukot esittivät valintansa mukaan joko HeC- tai HeB-tasoisen kouluratsastusradan. Harjoituskerrat sujuivat hieman vaihtelevissa merkeissä, kun alkuun kuvioissa oli vieras opettaja, ja ainakin omassa ryhmässäni muutama ratsastaja sai alleen aivan vieraan hevosenkin. Kurssin edetessä homma kuitenkin rullasi hieman paremmin, ja pääsimme harjoittelemaan toiveidemme mukaisesti radan tehtäviä. Viimeisellä tunnilla rataa lähti suorittamaan 13 ratsukkoa, joista kolme ratsasti radan HeB:1, ja loput radan HeC:1. Tuomarinamme toimi Pirita.

Oma kilparatsuni oli suomenhevonen Kilikkana, jonka kanssa olimme jo entuudestaan niittäneet menestystä esteradoilla voittamalla upeasti 40cm-luokan edellistalvena. Haastavana köpöttelijänä pidetty Likka tuntui nyt heti alkuun skarpilta ja reippaalta, ja ratsastus alkoi hyvin positiivisissa merkeissä. Saimme verkata maneesissa, missä askeleenpidennykset lävistäjällä ainakin tuntuivat miltei lennokkailta, laukka nousi vaivatta ja rullasi oikein terävästi aina tehtävän loppuun saakka, ja kulmatkin tuli ratsastettua huolella. Hommahan sujui kuin unelma, ja ounastelin jo aivan erinomaista suoritusta HeC-radalla… kunnes tuli vuoromme astua ulkokentälle rakennetulle radalle, joka oli rankkasateiden jäljiltä tahmea suo…

Toki elämäni ensimmäinen kouluratasuoritus vähän jännittikin, mutta enimmäkseen taisin keskittyä kauhistelemaan upottavan vetistä rataa ja sen välitöntä vaikutusta ratsuuni, joka vielä hetki sitten oli väläytellyt sporttista puoltaan ratsastushallissa. Askeleenpidennykset jäivät tulematta (5: ei juuri eroa), ja tietysti todellinen kauhuskenariokin toteutui, kun oikea laukka ei noussut välillä C-M… eikä noussut ilmeisestä hytkymisestä ja nytkymisestä huolimatta vielä kohdassa R… vaan lopulta asiaa hieman pohdittuani nosto onnistui käynnistä keskiympyrän kohdasta S (2: älä aja). Sentään kuitenkin muistin radan, ja sain sen puserrettua läpi jopa loppua kohden parantaen siten, että ravivoltista ja pysähdyksestä tervehdykseen sain molemmista tyydyttävän seiskan. Tuomarin muut kommentit kehuivat hieman istuntaa, mikä oli toki mukava kuulla, mutta myös kehottivat käyttämään apuja, mikä asia lienee samoin syytä pistää korvan taa.

Loppubriiffauksessa saimme kaikki yhteistä palautetta muun muassa tarkkuudesta määrättyihin pisteisiin ratsastamisessa ja määrätietoisuudesta tehtävien loppuun saakka suorittamisesta. Itsellä pyöri päällimmäisenä mielessä hyvä verkka ja vähän poskelleen mennyt rata: kyl mä siellä maneesissa osasin kaikenlaista, uskokaa pois, vaikka ei siltä ehkä näyttänytkään heti kun piti samoja juttuja ihmisten ilmoilla esittää. Enkä ilmeisesti ollut ihan ainoa, vaan jotkut muutkin taisivat mutista jotain hyvältä tuntuneesta verkasta, joka oli ehkä lupaillut vähän liikoja. Kanssakilpailijani totesikin, että koiranomistajille ainakin on olemassa paitoja, joissa lukee ”kyllä se kotona tottelee”, joten ehkä meille voisi hankkia jotain samankaltaista 😀 Mutta mitä tästä opimme? Kyllähän sitten itsekin tajusin, että pitää siis vain ratsastaa, vaikka homma tuntuisi käyvän tahmeaksi, eikä jäädä päivittelemään mutalätäköksi muuttunutta kenttää. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton tehtävä, koska myös oikein hyviä suorituksia esitettiin siinä samaisessa lammikossa…

Koulurataharjoituksemme omassa porukassa oli ensikertalaiselle todella lempeä ja stressitön tapa tutustua kisaamisen alkeisiin. Nyt aion ehdottomasti uskaltautua tallin omiin rataharjoituksiin, sillä pitäähän niitä pisteitä mennä parantamaan 🙂

Ennen harjoitusta jutusteltiin hieman teoria-asiaa.

Ennen harjoitusta jutusteltiin hieman teoria-asiaa.

6 ajatusta artikkelista “Kyl tää kotona tottelee… Koulurataharjoitus Primus-tallilla 7.9.2009

  1. Hauskaa kyllä oli ja kivaa kun sai kokeilla hommaa ihan rauhassa ilman mitään oikeaa harjoituskisajännitystä.

    Olin etukäteen miettinyt mahdanko osata verkata ratsuni oikein eikä se ihan kamalan helppoa ollutkaan. Verkan aikana ilmaantui ongelmia, jopa sellaisiakin jotka eivät edeltävillä tunneilla olleet vaivanneet. Pelkäsin koko ajan, että aika loppuu enkä ehdi hioa kaikkea mitä olin miettinyt tärkeäksi (kuten kulmiin meneminen, terävät nostot, näkyvät askeleen pidennykset, täsmälliset pysähdykset ja rentous). Jätinkin sitten osan vähän puolitiehen, etten olisi vallan paniikkiin joutunut. (Kerrottakoon tässä vaiheessa, että minun lämmittelyni tapahtui siellä tahmealla suolla eikä suinkaan maneesin kuivuudessa..)

    Mielenkiintoista (tavallaan..) tässä kaikessa on se, että ratsastin elämäni ensimmäisen kouluradan melkein tasan kaksi kuukautta sitten (9.7. -> 7.9.). Rata oli samainen HeC:1 samaisella ratsulla, eri tuomarilla. Eilen kipitin innoissani kotiin vertailemaan tuomareiden kommentteja. Olisi kai kannattanut palata edelliseen arvosteluun jo ENNEN tätä toista suoritusta, nimittäin:

    Kohta 2, joka on koko rata leikkaa, askeleen pidennys keventäen: 9.7. ”älä anna hyytyä” vs. 7.9. ”saisi olla energisempi”.

    Entäpä kohta 4, jossa pitäisi esittää askeleen pidennys keventämättä: heinäkuussa suoritusta kuvailtiin ”laimeaksi” ja syyskuussa liikkeessä ”ei eroa” (vai ”ei eloa”? en ihan saa selvää, kumpikin sopii tilanteeseen kyllä).

    Kohta 8 eli keskiympyrä harjoituslaukassa: 9.7. ratsukko oikoi ja 7.9. hyvin yllättäen kehotetaan olemaan oikomatta.

    Ja vielä täydellistämään tätä vertailua poimitaan kohta 14 eli lopputervehdys: heinäkuussa mentiin yli linjasta kun taas nyt syyskuussa ei oltu linjalla..

    Mutta tästä oppi kaksi asiaa.

    Yksi: en voi syyttää sitä tahmeaa suota virheistä (damn it!).

    Ja kaksi: OPI VIRHEISTÄSI, aikuinen ihminen hyvänen aika, varsinkin kun ne on omasta halustasi ja pyynnöstäsi sinulle oikein kirjallisesti ylös merkitty!

    Näihin kuviin ja tunnelmiin päättää raporttinsa täältä tähän

    Kanerva 😉

    • Tästä muistuikin mieleeni eräs estetunnin tai rataharkan verkka Likan kanssa, askellajina laukka, ja Ellu-opettajan sanat: ”Ratsasta sitä hevosta niin, että tiedät, että seuraava askel on aina laukkaa”.

      Ensi kerralla teen niin, ihan varmasti. Jos vain älyän olla haahuilematta omiani..

  2. Loistavaa pohdintaa Kanerva. Etttä tosiaan siitä tuomarin kirjoittamasta paperista voi OPPIA jotain, varsinkin kun sulla on noin lyhyellä aikavälillä samat radat ja vieläpä samalla ratsulla.
    Ilmeisesti suurimmalla osalla oli kuitenkin positiivinen kokemus. Tällästä lisää!

  3. Mä ”könöttelin” HeC- radan Emmyllä. Tavoitteena oli radan muistaminen ja hevosen selässä pysyminen, tästä selvittiin kokeneen ratsuni kera. (kiitokset Emmylle)
    Oli kivaa, ei muuta kuin seuraaviin rataharkkoihin mukaan porukalla :=) ja tässä välissä ehtii hyvin treenailla sitä tarkkojen teiden, ja kulmien ratsastamista…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s