Koulukurssi Equstomissa Nurmijärvellä 30.-31.5.2009

~HeA-ryhmässä ratsastaneen huomioita

Ratsastuskoulu Equstom sijaitsee Nurmijärven sydänmaalla peltojen keskellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Kursimme alkoi teorialla tallin pihamaalla omenapuiden ja jalavien katveessa piknik-tunnelmissa. Tallin puolesta pöytään oli katettu mehua, kahvia ja keksejä ja itse olin matkalla bongannut jäätelöauton, josta olin ostanut pakkauksen luomujäätelötuutteja (jotka olivat muuten tosi hyviä!). Opettajamme Krista oli energisen oloinen kolmikymppinen ratsastuksenohjaaja. Jäätelönsyönnin lomassa Krista kävi läpi Centered Riding (CR) perusteita, joita ovat rakennuspalikat (building blocks), pehmeä katse (soft eyes), juurtuminen (grounding), hengittäminen ja ”keskusta” (centering).

CR:n rakennuspalikat ovat muistaakseni pää, hartiat, keskivartalo, lantio ja jalat. Nämä palikat pitäisi saada pidettyä toistensa päälle. Minulle uutta oli se, että hartioiden pitäisi aina olla linjassa ratsastajan lonkkien kanssa. Tähän saakka olen ajatellut niin, että ratsastajan olkapäiden tulisi olla linjassa hevosen lapojen kanssa ja ratsastajan lonkkien hevosen lonkkien kanssa. Opettajan ajatus siitä, että pitämällä hartiat ja lonkat samalla linjalla saadaan keskivartalo pidettyä paremmin kontrollissa (kyljet pysyvät paremmin yhtä pitkinä), vaikutti kyllä ihan järkeenkäyvältä ja kokeillessani sitä ratsastaessa se tuntui toimivan. Ympyrälläkään vartaloa ei CR-oppien mukaan tule kääntää liikaa, vaan korkeintaan n. 30 astetta (eli jos normaalisti napa on klo 12 kohdalla, käännetään vain klo 11 tai klo 13 suuntaan, ei enempää). Myöskään katsetta ei käännetä liikaa.

Pehmeää katsetta opettaja kuvaili CR:n vakioesimerkillä auton (tai pyörän) ajamisesta. Eihän kukaan aja autoa tuijottaen pelkästään rattia (tai pyöräesimerkissä ohjaustankoa), joten ratsastaessakaan ei pidä tuijottaa hevosen niskaa! Pehmeällä katseella pyritään hahmottamaan koko ympäristö samaan aikaan. Pehmeä katse auttaa myös siihen, ettei ratsastaja pidätä turhaan hengitystään. Syvä, selän alaosaan asti ulottuva hengitys on keskeistä CR:ssä. Tätä opettaja Krista demonstroi jumppapallon päälle, ja me kaikki kokeilimme sitä tuolilla istuen. Krista myös havainnollisti tiettyjä hevosen liikeratoja trampoliinilla. Teimme myös mielenkiintoisen pariharjoituksen, jossa toinen pareista laittaa kädet ristiin ja käsivarret ”solmuun” ja toinen osoittaa mitä sormea pitää nostaa, mutta ei kosketa sitä. Sen jälkeen sama tehdään sormea koskettaen. Harjoitus oli hauska, mutta en enää muista mikä sen tarkoitus oli 🙂

Juurtuminen (grounding) ja keskittäminen sekoittuvat ainakin minulla yhdeksi ja samaksi asiaksi, nimittäin painopisteen pitämiseen matalalla ja keskellä lantiota. CR-kirjoissa tätä on havainnollistettu piirroksilla, jossa ratsastajan jalat ulottuvat maahan asti tai että ratsastajan jalat ovat kuin juuret, jotka kasvavat kohti maata.

Havainnollisen teorian jälkeen menimme tutustumaan tuleviin ratsuihimme. Päätalli oli vanhanaikainen, mutta siisti ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Sain ratsukseni Pinski-ruunan, joka oli oikein sympaattinen sukkajalkainen ja herasilmäinen ruunikko. Koska olin toisessa, ~HeA-ryhmässä, katselimme hetken Pauliinan kanssa edellisen ryhmän tuntia ennen omien ratsujen harjausta ja kuntoon laittoa. Päivä oli todella kuuma, joten pysyttelimme etupäässä varjossa.

Puoli kuudelta toimme ratsumme kentälle ja kiipesimme niiden selkään. Hevoset vaikuttivat kaikki järkeviltä ja hyvätapaisilta, mutta eivät erityisen reippailta. Opettaja kehottikin käyttämään mahdollisimman selviä apua; puristaa ei saanut. Ensimmäisen tunnin aiheena oli perusratsastus: käyntiä, ravia ja laukkaa. Laukkaan siirryttiin melko alkuvaiheessa tuntia, ja laukkaa myös jatkettiin aika kauan. Olimme aluksi kahdella pääty-ympyrällä, kaksi ratsukkoa kummallakin. Minun tuli erityisesti harjoitella laukan kokoamista, koska alkutunnin reipas eteenratsastukseni ei ollut herättänyt varsinaista vastakaikua opettajan taholta 🙂 Pinski oli erittäin hyvin koulutettu hevonen ja kokosikin kiltissä aina piruettilaukkaan saakka ja teimme jopa muutaman laukkapiruetin aihion. Pitkillä sivuilla ratsastin vastapainoksi keskilaukkaa, joka luonnistui Pinskiltä myös mallikkaasti. Olin tyypilliseen tapaan niin keskittynyt omaan ratsastukseeni, etten juurikaan tiedä mitä muut laukassa harjoittelivat, mutta oletan, että he menivät myös temponvaihteluita 🙂 Opettajalla oli sellainen tyyli, että hän neuvoi ratsukoita aika yksilöllisesti, mikä oli tietysti hyvä asia. Laukan jälkeen oli tarkoituksena jatkaa harjoitusravissa, mutta olin alun helteessä eteenratsastamisen ja laukan kokoamisen jälkeen niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut istua alas ravissa, vaan tyydyin keventelemään ympäri kenttää jotta en suotta kiusaisi ihanaa ratsuani hillittömällä hölskymisellä. Loppua kohti tehtiin myös istunnan suoruustarkistuksia pituushalkaisijalla. Loppukäynnissä huomasi, että sekä hevoset, että ratsastajat olivat läkähtyä helteeseen. Hevoset vietiinkin vilvoittavaan suihkuun tai niitä pyyhittiin märällä sienellä tunnin jälkeen.
 

Seuraavana päivänä saavuin hyvissä ajoin, jotta ehtisin harjata Pinskin kunnolla ja kääriä pintelit kaikkiin jalkoihin. Edellistä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seuraamaan. Tunti alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin laukkaa mentiin vähemmän. Tunnin aiheena olivat siirtymiset askellajien sisällä ja myös laukasta käyntiin ja laukasta raviin. Pinskin laukkaa oli todella helppo koota ja niinpä myös laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat helposti. Myös laukannostot Pinski teki hienosti istunnalla. Ravista laukannostamisessa minulla oli kuitenkin vaikeuksia, sillä istuntani ei ravissa ole vielä niin hyvä, että pystyisin antamaan laukka-avun pelkästään lonkasta, vaan johduin käyttämään myös pohkeita. Laukan jälkeen säätelimme ravintempoa kootun ja keskiravin välillä ja teimme lisäyksiä lävistäjällä. Pinski kokosi ja lisäsi hienosti. Sunnuntain tunnilla aika tuntui kuluvan jotenkin paljon nopeammin kuin lauantaina ja tuntui, että tunti loppui lyhyeen vaikka olimmekin ratsastaneet kellon mukaan ihan oikein 1,5 tuntia. Keskipäivän polttava kuumuuskaan ei haitannut, vaikka vesipullo tietysti tuli monta kertaa tarpeeseen. Olisi pitänyt varata Pinskillekin oma vesiämpäri!
Loppufiilikset kurssista ovat todella positiiviset, vaikka lysti ei ihan halpaa huvia ollutkaan. Teoriaosuus oli harvinaisen hyvä ja opettaja oli mukava ja pätevä. Oli mahtavaa ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella kesäisessä auringonpaisteessa ja paikka oli kaikin puolin idyllinen.

Muidenkin hevoset vaikuttivat kivoilta, vaikka suurin osa tuntui tottuneen aika hidastempoiseen työskentelyyn 🙂 Suosittelen Equstomia lämpimästi kaikille kouluratsastuksen ystäville!

– Hanna H

13 ajatusta artikkelista “Koulukurssi Equstomissa Nurmijärvellä 30.-31.5.2009

  1. Kurssimme oli todellakin onnistunut 🙂 Olimme kaikki yhtä mieltä, että talliympäristö oli suorastaan idyllinen kauniina kesäpäivänä, ja vastaanotto ystävällinen. Kaikki myös tuntuivat saaneen hyviä ideoita oman ratsastuksensa parantamiseen.

    Itse ratsastin ensimmäisenä päivänä pienellä Olli-ponilla, joka oli kyllä mukava mutta tuntui hieman raukealta. Ollilla oli erityisen miellyttävät ravi ja laukka, ja etenkin laukassa oli mukava körötellä mukana ja hakea hyvää istuntaa. Toisena päivänä minulle annettiin enemmän haastetta suuren saksalaisen estehevosen Rokin kanssa, jonka liikkeet todella vaativatkin ratsastajalta ihan toisenlaista joustavuutta ja lihaskuntoa. Tällä tunnilla teimme laukannostoharjoituksia, jotka sujuivat Rokin kanssa kelvollisesti; harjoitusravissa puolestaan tasapainoni ei tainnut vielä riittää jotta olisin voinut antaa lonkan joustaa kylliksi liikkeen mukana. Molemmat ratsuni olivat mukavia, mutta olisi tietysti ollut kiva päästä jatkamaan yheistyötä useamman tunnin verran, sillä tuntui, että en noin lyhyessä ajassa päässyt oikein kiinni kumpaankaan.

    Equstomiin lähtiessäni olin ajatellut, että jos ihan yhdenkin pienen asian saan sieltä mukaani, niin kurssi on osaltani onnistunut. Päällimäisenä jäi mieleeni nyt kuitenkin kaksi oppia: kantapään keventäminen, ja kehon keskipisteen suunta. Näistä minulle tuli todellinen ahaa-elämys vasta hoitohevoseni selässä, kun köpöttelimme pitkin ohjin käyntiä pellon reunaa ja tunnustelin istuntaani. Kristan neuvo keventää kantapää ja ajatella, että jalkapohja olisi ikäänkuin lankun päällä, tuntui yht’äkkiä korjaavan koko jalan asennon ja tiivistävän istuntaa. Myös painon tasainen jakautuminen ja lantion suoruus tuntui helpommalta tarkistaa. Sitten yritin huolellisesti pitää kehoni suorassa ja hartiat ja lonkat samassa linjassa, ja suunnata katseen ja kehon ”keskustan” aivan hiuksenhienosti oikealle tai vastemmalle…. ja kas, hevonenhan kääntyi kuin ajatuksesta, joka kerta! Toki kyseessä on ihana tuttu yksäriheppa, herkkä ja hyvin koulutettu, ja maleksimme omassa rauhassa tilavalla pellolla, joten pysytyin itse olemaan rento ja keskittymään hyvin – saa nähdä kuinka käy kun pitää ratsastaa taas kentällä, ryhmässä, ja muutakin askellajia kuin käyntiä.. Mutta oli taas vaihteeksi aika fantastista huomata tajunneensa vähän jotain, että sen voimalla jaksaa taas pitkään 🙂

  2. Kuulostaa kyllä todella antoisalta kurssilta! Millä hepoilla muut menivät? Paikka on hieno ja samoin opet ja hepat kivoja. En silti kadu että vaihdoin equstomin kurssin maastoesteleiriin..

  3. Equstomiin suuntaamme ehdottomasti ratsastamaan uudelleen, toivottavasti silloin ei osu maastoestehoukutuksia samalle päivälle 😀

    Unohdin mainita tallin hassut lampaat pihamaan aitauksessa, jotka sunnuntaina tahdittivat ratsastusta tuimalla ääntelyllä (”bröööööpp!”). Kuulemma oli ruoka-aika käsillä, joten otukset siellä käskivät että sais tulla jo sapuskaa 😀

  4. Menin Frostella, eikös sulla ollut Elisa se sillä kurssilla jolla kävit keväällä?

    Kurssilta tuli tosiaan mietittävää ihan hirveästi. Mulla on kyllä liian monta osaa kropassa joita korjata, en tiedä mistä aloittaa..

    Näissä istuntajutuissa on se huono puoli, että sitä alkaa tuntemaan itsensä tosi rikkinäiseksi kun ei saa kroppaa toimimaan haluamallaan tavalla. Pitäisi palata jonnekin ihan alkuun ja aloittaa uudestaan. Mieluusti siihen vaiheeseen lapsuutta kun alkoi kohoamaan ryömimisasennosta istuma-asentoon ja kaikki tämä jäykkyys alkoi hiljalleen asettua vartaloon =)

    No pilatesta ja venyttelyä ja joogaa ja punttisalia…

  5. Tajusitteko muuten mikä juttu se sormenosoittamisharjoitus oli? Jotenkin se liittyi pehmeään katseeseen, mutta en muista enää miten (jos nyt sitä pointtia koskaan tajusinkaan 🙂 ).

    Haluaisin kaimani tavoin kokea ahaa-elämyksen tuossa kantapää-asiassa. Tällä hetkellä kannatan vielä vanhoja luutuneita ajatuksiani siitä, että olisi suotavampaa pitää kantapää hieman varpaita alempana – ainakin se näyttää tuhat kertaa tyylikkäämmältä :). Ja esteratsastuksessahan joka tapauksessa kantapäät on pidettävä reilusti alhaalla jo ihan turvallisuussyistä. Mutta ehkä koen vielä käännytyksen tässä(kin) asiassa.

  6. Ehkä se kantapään asento ei ole kaikilla niin vakio, ja luulisi, että siihen vaikuttaa mm. ruumiinrakenne ja harjaantuminen. Kuitenkin nyt kyllä huomasin, että jalkapohjan pitäminen suorassa vaikuttaa pohkeen, polven ja reiden asentoon ihan selvästi eri tavoin kuin kantapään alas painaminen, ja mielestäni tämä korjaus tuntuu itselleni hyödylliseltä lähtökohdalta, kun istunta on pitkälti vielä alkutekijöissään.

    Toki minullakin on edelleen vakaa aikomus pitää ne kantapäät alhaalla esteitä hypätessä 😀

  7. Mä olen kokenut tänä keväänä paljon oppimista jalkojen suhteen. Niitä kun on korjattu. Ensin jalustimet reiällä pidemmäksi, sitten peppu irti satulasta hevosen harjasta tukea ottaen, jolloin lonkat aukeaa (kantapäitä tulee jalustimille seistessä kääntää ulos), tästä istut suoraan pepullesi niin että jalat jää tosi alas, reisi alas.. Jalustimilla jotka tuntuivat aluksi pitkiltä ei kantapäätäkään saa sillä tavalla alas, vaan jalka on rentona suorassa siinä jalustimessa. Tää on korjannut mun jalkaa taakse päin ja reisi on kiinni satulassa puristamatta.. Jokaisella tietysti pitää tulla ne omat ahaa-elämykset! 😀

    Menin keväällä Frostella. Ei ollut mikään helppo ratsastaa peräänantoon, vaati paljon työtä. (Ja Karkkolaisen opastuksella vähän napakampia otteita) Mut kiva heppa kyllä!

  8. Mä olen kanssa aika vakuuttunut siitä että kantapään pitää kuitenkin olla alempana kuin varpaiden. Oon todennut ihan käytännössä että kun kantapää pysyy alhaalla niin hevonenkin liikkuu paljon paremmin – kaipa sillä siis joku vaikutus on koko istuntaan.

    Osa opettajista vaan tuntuu olevan sillä kannalla että kantapäätä ei saisi pitää alhaalla, että ota siitä selvää nyt sitten mikä on se oikea tapa 😀

  9. Kun tätä nykyä pidän itse paljon koulutuksia (en tosin ratsastuksessa 🙂 ), niin mietin monesti, että antamalla neuvoja miten toimia tietyssä tilanteessa saatan auttaa kuulijoita, mutta joskus myös tahtomattani johtaa heitä harhaan. Esimerkiksi henkilöstöjohtamisessa on monta käypää tyyliä. Toiset johtajat saavat jopa natsihenkisen management by perkele -tyylin toimimaan loistavasti, vaikkei sitä nykyään suositakaan. Toisissa organisaatioissa ja toisten ihmisten käyttämänä se johtaisi katastrofiin.

    Kai tässä ratsastuksessa, kuten kaikessa muussakin toiminnassa, olisi hyvä lähteä liikkeelle omista lähtökohdista. Mikä toimii minulla, missä ovat omat puutteeni, miten niitä kannattaisi korjata. Toisaalta on kiva kokeilla uusi tapoja tehdä asioita ja löytää sitä kautta (harvinaisia) ahaa-elämyksiä, mutta toisaalta, kuten legendaarinen George Morris sanoo ”almost any method is better than no method at all or a mixture of methods”.

  10. Kantapäästä vielä..

    Itselläni näiden CR-oppien jäljiltä ajatus ei siis ole varsinaisesti siinä, että kantapää ei saa olla alempana kuin varvas, vaan siinä, että kantapäätä ei kovasti paineta sinne alas. Oman asentoni korjauksessa tästä ajatuksesta tuntuu olevan hyötyä, ja juurikin sen suhteen, että polvien ja varpaiden suunta on paremmin eteen. Joillain tunneilla minua on myös neuvottu kääntämään kantapäätä ulospäin, mutta se korjaus tuntuu jo ajatuksena epämukavalta, etenkin jos samalla pitäisi painaa kantapäätä alas.

    Mutta kuten todettu, samaan lopputulokseen pääsee varmastikin monia teitä. Ja jalkamme ovat joka tapauksessa erilaisia 🙂 Hyödyllistä on nimenomaan käydä välillä kuulemassa uusia ideoita ja kokeilla erilaisia tapoja oppia paremmaksi 🙂

  11. Monet näistä neuvoista (kantapäätä sinne, polvea tonne, selkää tänne) ovat henkilökohtaisia. Myös minulle annettiin monessa kohtaa neuvoa tuosta kantapään ”nostamisesta”. Ponihannan 🙂 tavoin se on juuri minulle ja minun istuntavirheilleni hyvä neuvo, sillä minulla jalka ei pysy rentona ja jalustin paikallaan. Mitä ilmeisimmin jännitän jalkaa ja vanhasta lapsuudessa opitusta tavasta taivutan jossain määrin kantapäätä alas turhan aktiivisesti. En tee tätä mitenkään tietoisesti, vaan siitä on tullut lihasmuistiin jumiutunut tapa.

    Kantapään asennon korjaus siirsi jalan painoa jalustimelle, jonne se oikeammin kuuluukin. Jos omana henkilökohtaisena ongelmana ei ole painon valuminen kantapäähän ja jalustin pysyy nätisti jalassa, niin ei varmasti kannata liikaa miettiä juuri tätä asiaa.

    Elisa: olet varmaan kevään aikana törmännyt mun tavoin näillä eri kursseilla käytyäsi kahteen erilaiseen näkemykseen jalustimen pituudesta.

    Olen tässä hiljalleen pyrkinyt sitä pidentämään juurikin antaakseni onnettoman liikkumattomille lonkilleni mahdollisuuden avautua. Mutta nyt kuulimme myös toisenlaisen näkemyksen asiaan, eli tosi pitkä ei olekaan välttämättä hyvästä. Kurssilla mun jalustinta lyhennettiin yhdellä reiällä siitä mihin olin sen säätänyt.

    Tämä vähän nyt sekoittaa päätäni, kun en tiedä enää kumpaa kannattaa kokeilla ja toivoa ihmettä tapahtuvaksi. Molempiahan on tavallaan jo kokeiltu kuitenkin vuosien saatossa =)

  12. Mulla ei jalka todellakaan pysy hiljaa paikallaan, eli asialle pitäisi kyllä tehdä jotain. Se jotain ei nyt omalla kohdallani taida kuitenkaan olla tuo kantapäät ylös (ainakin videolla se näyttää törkeältä). Itse asiassa aavistelen jo mikä on tämän jalat heiluu -ongelman perimmäinen syy, nimittäin liian vähäinen liikkuvuus ylipäätään, eli suomeksi olen liian jäykkä.

  13. Joo tottahan se on että jokaisen istunta ja kroppa on erilaisia eikä kaikki ohjeet voi mitenkään toimia kaikilla. Hassua vaan se että eri opettajat antaa mullekin erilaisia ohjeita juuri esim. tuosta kantapään asennosta, enkä usko että istunta nyt niin radikaalisti heittelee eri päivinä… Yhden opettajan jäljiltä kun menee seuraavan tunnille niin aina tulee valitusta niistä asioista mitkä on edellisellä tunnilla korjattu eri suuntaan.

    Ja näitä kommentteja lukemalla voi varmasti päätyä aika pahastikin metsään, kun itse tulkitsee toisen kirjoitukset mahdollisesti pieleen tai vähän eri tavalla kuin on tarkoitettu ja yrittää soveltaa niitä itseensä eikä loppujen lopuksi välttämättä edes tarvitse sellaista ohjetta.. On tää hankala laji 😀

    Mä oon muuten myös ajatellut koko ajan että olis jotenkin parempi ratsastaa pitkillä ”kunnon koulujalustimilla”, mutta jostain syystä mun käsketään lyhentää niitä joka kerta. Erityisen haastavaa oli säätää alkeiskurssilaisten jalustimia tossa yks päivä, kun ne sopivat oli musta niin lyhkäisen näköiset ja oisin pidentänyt ainakin kolmella reiällä 😀

    Ehkä pitäs vaan miettiä vähemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s