Troija kenttäleirillä Ylöjärvellä

Koko kevät tätä oli hartaasti odotettu, joten ainakin allekirjoittanut oli ihan täpinässä jo monta päivää ennen leiriä. Olin viime vuonna samanlaisella viikonloppuleirillä Galoppiuksen matkassa, eikä reissusta jäänyt kuin hyviä muistoja. Odotukset olivat siis korkealla!

Perjantaina 22.5. lähdettiin päivällä Tainan kyydissä kohti Ylöjärveä ja Jutan Tallia. Mukana olivat lisäkseni siis Taina, Ellu, Kaija, Menni sekä Marleena. Kaijan sanoin viikonlopun tavoitteena oli mennä korkealta ja kovaa. Ja ehkä jopa sivussa vähän oppiakin jotakin!

Tallilla oltiin hyvissä ajoin, joten ehdimme ennen Jutan kanssa juttelua ja hevosten jakoa katsella vähän paikkoja. Kummasti sitä vuodessa unohtaa asioita, tallissa oltiin aluksi aivan eksyksissä eikä mikään näyttänyt tutulta. Selvästi siis merkki siitä, että pitäisi leireillä useammin! Hevosista sentään osa muistui mieleen.

Leiri sai ainakin omalta osaltani loistavan alun, kun sain ratsukseni Bambin. Ihastuin siihen jo edelliskerralla, vaikken sen selkään päässytkään. Ruuna on oikealta nimeltään Perfetto ja aivan kyllä nimensä mukainen! Tälläinen hevonen mulle joululahjaksi, kiitos…

Ellun ratsuksi tuli suokkitamma Agadir eli Aino, joka oli varsinainen vauhtipakkaus! Mutta todella varma ja mukava hyppääjä, joka kanssa Ellu löysi hienosti yhteisen sävelen ja meinasi jo kuskata tamman kotiin saakka. Tallilaiset tulivat jälkikäteen sanomaan, että ajattelivat ekana päivänä Ellun olevan joko täysin seinähullu tai vaan tosi taitava. No, olihan tammassa tosissaan vauhtia…

Kaija pääsi kokeilemaan kokenutta kenttäruuna Allua. Se todellakin tiesi mitä maastossa tehdään ja laukkaradalla vauhtia irtosi ihan kiitettävästi (kovaa menivät kyllä kaikki, mutta Allu taisi silti viedä voiton!). Tämäkin pari oli oikein onnistunut valinta.

Menni päätti kokeilla Olavia, joka on myöskin todella kokenut kenttähevonen (saavuttanut mm. suomenmestaruusjoukkuehopeaa), muttei luonteeltaan helpoimmasta päästä. Alkukankeuden jälkeen Menni sai Olaviin vauhtia ja tuli herran kanssa tallissakin mainiosti toimeen.

Taina toivoi itselleen ponia ja pääsikin Roodoksen selkään. Aluksi homma sujui hienosti, mutta lauantai-iltapäivänä Roodos intoili jo hivenen liikaa ja Taina vaihtoi Eltoniin, jolla meni sunnuntaina radan.
Marleena aloitti leirin Eltonin kanssa, mutta vaihtoi Fortuunaan Eltsin siirtyessä Tainan luottoponiksi. Ainakin lopuksi taisivat kaikki olla todella tyytyväisiä hevosvalintoihin, kyllä Jutta tosiaan tietää mitä tarjota kenellekin!

Mitään pehmeää laskua ei harrastettu, vaan heti perjantai-iltana lähdettiin maastoon hyppäämään. Osalla oli jo entuudestaan kokemusta maastoesteistä, mutta osa lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan aiheeseen. Sujuvasti meni kuitenkin kaikilla. Mukavassa ryhmässä oli kiva ratsastaa, kiitos tytöt siis hyvästä seurasta! Suurempia ongelmia ei ollut kellään, mitä nyt allekirjoittanut päätti loppuverkan aikana kellahtaa alas Bambin selästä. Sen siitä saa, mitäs laitoin ensimmäistä kertaa elämässäni turvaliivin päälle ;).

Lauantaina hypättiin reippaassa tempossa erityyppisiä esteitä, joista lähinnä banketti oli muutamalle uusi tuttavuus. Iltapäivän tunnista ei vauhtia puuttunut, kun aloitimme sen laukkaradan kiertämisellä. Bambi ainakin intoutui alun reippaan laukan jälkeen esittelemään turboaan vähän joka esteellä. Ah sitä riemua, sekä hevosen että ratsastajan osalta :).

Illalla kävimme Tampereella syömässä – kyllä oli väsynyttä porukkaa! Useampi tyytyi juomaan pelkkää vettä, koska pelkäsi muutoin nukahtavansa. Kunnon heppaleiriläisiä siis!

Ylöjärvi-cityssä oli käynnissä jokin paikallinen musiikkitapahtuma – nimeltään Pöheikön Pölläys. Sopi siis mainiosti leirimme teemaan!

Sunnuntaina koottiin yhteen kaikki opittu ja ratsastettiin harrasteluokan tasoinen maastorata. Kokeneista kenttähevosista kyllä huomasi, että lähtökarsinassa ollessaan ne tiesivät mihin ovat menossa. Eli kaasu pohjaan vaan ja nautiskelemaan, kenttäratsastus on kyllä ihan käsittämättömän hieno laji! Kaikki selvittivät radan hyväksytysti läpi – ei kun siis kisoihin vaan! 😉

Viikonloppu oli kaikin puolin todella onnistunut. Kiitos kuuluu ennen kaikkea loistavalle leiriporukalle, mukaville hevosille ja Jutan asiantuntevalle opetukselle. Ensi keväänä nähdään taas Ylöjärvellä!

Hanna

portaat

9 ajatusta artikkelista “Troija kenttäleirillä Ylöjärvellä

  1. Huijui.. Niin siistin kuuloista, mutta mua alkaa silti jännittää ihan hulluna oma koettelemus heinäkuussa =) Jos selviän hengissä, niin ensi kesänä Troijalle myös oma alkeismaastoestekurssi, sellainen raviluokka ikäänkuin..

  2. Meillä oli kanssa aivan mahtava leiri Galoppiuksen porukan kanssa Jutalla! Jutta tykkäs meistä ja päästi meidät heti perjantaina spurttaamaan radan ympäri laukalla täysiä! Neuvo: ”antakaa mennä niin lujaa kuin uskallatte” osui täysin nappiin. Hevosista kyllä lähti – piti vaan hillitä itsensä ettei kisko niistä naruista kun vauhti alkaa huimata.
    Mä menin kanssa Bambilla, joten mun turvaliivi pääsi kahdesti Bambin kyytiin. 🙂 Sellasen hevosen mäkin voisin ottaa- oli niin miellyttävä kaikin puolin.

  3. kuullostaapas hurjalta.. täytyy kesän estetunneilla vähän yrittää tsempata ja harjoitella reipasta ratsastusta jottei ihan järkyty kun tulee oma vuoro kiivetä noiden ”turbojen” selkään. kun vissiin tuonne jutalle ei mennä ihan köpöttelemään.

    mutta hyvin on tytöt hehkuttaneet näitä leirejä, joten kyllä taitaa olla itsessä vika jos ei ole hauskaa. heinäkuuta odotellessa … 🙂

  4. Ei tollasta menoa vaan muualla pääsee harjottamaan. Kyllä sen siellä oppii, kun tekee niin kuin Jutta käskee. ”laukkaa lujempaa”, ”peppu irti satulasta”, ”narut kädessä” ja ”jalat kiinni” – heppa hoitaa sitten loput. 8)

  5. Oli kyllä aivan mahtava leiri! Hevoset on tosiaan eksperttejä hommassa; kunhan muistaa pitää narut kädessä, jalat kiinni, perseen pystyssä ja ohjata, niin hyvin menee. Olavi oli aivan ihana, mielenkiintonen persoonallisuus 😀 Oli kyllä todella terapeuttista päästä hanattamaan niin lujaa kuin pääsi, maisema vaihtui aika haipakkaa kun hevonen lähti oikeesti liikkeelle.

    Rataesteratsastus kannattaa unohtaa maastoesteillä kokonaan, kyllä se on niin erilaista. Niillä vauhdeilla mitä mekin Olavin kanssa mentiin olis rataesteillä tullu äitiä ikävä 😀 Jos ei muuten, niin sitten vaikka heppaa tukasta kiinni jos hirvittää. Esteet on kyllä tosi kivoja, ei ollenkaan pelottavia. Ihmeen hyvin onnistui vielä palautuminen kouluratsastuksen pariin, taisi olla leiristä hyötyä monella eri tavalla 🙂 Ehdottomasti päästävä uudestaan!

  6. Apua, musta on vissiin jo tullut niin täti, etten tiedä uskallanko enää maastoesteille. Nuorempana olen ollut kenttäleirillä jos toisellakin. Todella järkyttävää!

    Nimim. ”go before it’s too late”.

  7. Jutalle uskaltaa kyllä, koska hepat ovat tottuneita vauhdikkaaseen menoon! Mut tosiaan, pitää vaan unohtaa hissuttelu ja askeleiden laskeminen – tuolla leirillä MENNÄÄN ja LUJAA kanssa! Saa sellasen alkeisesteratsastaja fiiliksen – ehkä samalta tuntui kun opetteli hyppäämään esteitä – peppu irti ja hevoselle vapaus valita askeleet.

  8. Korjaus aikaisempaan, että tänä kesänä kävin Tuorin Ratsutilalla hyppäämässä maastoesteitä tallin hevosilla useamman kerran. Eli en olekaan vielä aivan täti, JEE!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s