Tuomarinkylän ratsastuskoulun Ruskeasuon piste 26.10.2007

Aluksi paras: pääsin vihdoin ratsastamaan Keskuspuiston ratsastuspoluille! Niillä ratsastamisesta olen haaveillut pikkutytöstä asti kulkiessani puistossa usein tätini koirien kanssa. Alku- ja loppukäynnit nimittäin käveltiin metsäpolkua pitkin. Wau =)

Opettajana oli Tiina ja ratsunani Taku. Mukana oli uusia ja vanhoja troijalaisia. Tunti pidettiin sillä ihan valtavalla kentällä, tuntui että sinne saattaisi jopa eksyä jos ei ratsastusaluetta olisi meille tiukasti rajattu. Tunnin sisältö oli monipuolinen, aluksi keskityttiin käätävien apujen läpisaantiin kulmissa kaikissa askellajeissa. Ratsuni oli reipas ja liikkui kivasti eteen ihan omin voimin. Lopputunti mentiin isolla ympyrällä temmonvaihteluita ja vähän väistöäkin.

Kokeilutunniksi tunti oli oikein kiva, tehtiin paljon muttei liikaa ja opettaja keskittyi koko ryhmään tasapuolisesti. Opettaja oli muutoinkin oikein mukava ja ennenkaikkea tyylikäs stetsonissaan! Talliympäristö oli todella siisti, tallihenkilö ihan mielettömän kohteliasta (varsinkin se vanhempi herrasmies =) ja hevoset karsinassa hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia. Kokeilutuntilaiset alkoivatkin suunnittelemaan heti seuraavaa kertaa Rusalle…

Yksi ajatus artikkelista “Tuomarinkylän ratsastuskoulun Ruskeasuon piste 26.10.2007

  1. Paluuviite: Troijan hevonen kuusi vuotta! « Troijan Hevosen blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s