Syksyn estetunnit osa II 17.09.2007

Noniin… Hyppytunnit siis takana ja toiveissa oli, että tänne olisi jonkinmoinen kehityskaari kirjoitettavissa… Toisin taisi käydä.

Nyt on pakko mainita ensin, että edellisellä kerralla Likka ja minä saimme oikeasti hyvää palautetta Piritalta: ”Täytyy myöntää, että oli Likalta paras suoritus esteillä, mitä olen nähnyt.” Kerron tämän siis siksi, ettei jää ihan noloa kuvaa allekirjoittaneesta…

Viimeiselle estetunnille saapuessani sain tietää, että Likalla oli jalka kipeänä, joten joutuisin vaihtamaan hevosta. Menisin Ellillä. Vähän alkoi arvelluttamaan, riittäisivätkö istunnalliset taitoni sen kanssa. Muistissa oli kuitenkin ensimmäinen hyppytuntimme, jolloin kävi ilmi, kuinka herkkä se on esteillä suustaan. Minua huomattavasti kokeneemmalla ratsastajallakin oli aluksi hieman vaikeuksia saada tammaa esteen yli.

Sainkin pian huomata, että hyppääminen ei ollut ihan helppoa. Elliä piti ratsastaa lähes löysin ohjin ja käyttää vain istuntaa ja pohjeapuja. Tämä oli minulle uutta ja vaikeaa. Samalla sain karvaan muistutuksen siitä, kuinka paljon nojaudun vain ohjasapujen käyttöön.

Minulla ei meinannut usko riittää siihen, että Elli oikeasti kääntyisi laukassa pelkkien pohjeapujen toimesta. Tai siihen, että epäröityään vielä pari metriä ennen estettä Elli todella hyppäisi, joten muutaman kerran siinä vaiheessa käänsin itse pois esteeltä. Ei ollenkaan fiksua, tiedän kyllä. Saimme kuitenkin kieltojen ja kaiken räpellykseni lomassa muutaman hypynkin aikaan. Tosin ne eivät olleet ollenkaan kauniita, vaan lähinnä paikaltaan tehtyjä loikkia. ”Olisitte päässeet tuolla jo vesiesteen yli.” oli jonkun kommentti yhdestä esityksestämme…

Okserilla käänsin taas pois ja sanoin Piritalle, että oma rohkeus meinaa loppua. ”Hyppäät vielä jonkun esteen, ei ole pakko mennä okseria, valitse vaikka joku pienempi.” Ajattelin, että ”Perhana, hyppään vielä sen okserin!” Keskityin todella ajamaan pohkeilla määrätietoisesti ja menemään esteestä yli. Ja se onnistui! Ei kauniisti, mutta kuitenkin pääsimme yli.

Se saikin riittää meille niiltä osin. Muut hyppäsivät vielä pienen radan läpi. Tietysti harmitti, etten päässyt sitä kokeilemaan, mutta taitoni ja henkinen kanttini eivät olisi siihen enää siinä vaiheessa riittäneet. Loppuverruttely-ympyrällä olin kuitenkin jo jopa tyytyväinen itseeni, koska sain Ellin kulkemaan taipuneena ympyrällä –löysin ohjin! Tällainen tuntuma olisi tietysti ollut hyvä olla ennen hyppäämistä, mutta en osannut sellaista hakea.

Loppujen lopuksi hyödyin tästä tunnista ehkä enemmän, kuin mitä olisin hyötynyt Likan kanssa nätisti sujuneesta ratsastuksesta. Vaikka olenkin ratsastanut paljon, se on ollut lähinnä maasto- ja vaellusratsastelua ja vain pari vuotta tuntiratsastusta. Ja siitäkin on kuusi vuotta aikaa… Eli paljon koin uutta ja toivottavasti kehityin ratsastajana.

Tunnista kirjoitteli Laura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s