Ratsastustunti 16.4.2007

Tarkoitukseni ei ollut valita estetuntia tutustumiskerraksi Primus-tallilla, mutta lähdin mukaan koska ryhmään tarvittiin täydennystä. No, nyt sitten mentiinkin vain puomeja ja yhtä estettä (joka oli pieni tai hieman isompi ratsukosta riippuen), ja varsinaisella esteradalla hypitään vasta ensi viikolla.

Kuuden hengen ryhmästämme olin kokemattomin vain vuoden ratsastuskoulukokemuksellani, vaan eipä tuo tuntunut ketään haittaavan: tunnilla jokainen tekee juttuja rauhassa oman tasonsa mukaan itselleen sopivalla ratsulla. Oma ratsuni oli Likka, joka on vallan söpö karvapalleroinen. Ilmeisestikin Likka on pomminvarma polle kokemattomallekin kyytiläiselle, mutta minusta hän vaikutti kovin reippaalta verrattuna tuttuihin opetushevosiin vakkaritallillani. Tämä eka kerta menikin osaltani uutta paikkaa ja vieraita ratsuja ihmetellessä, ja siinä sivussa sitten yritin vähän ratsastaakin. Eli siis puomeja mentiin ravissa, ja kevyttä istuntaa harjoiteltiin. Saimme myös treenata jalustinhihnojen varassa seisomista, mikä taisi mennä kaikilta ihan mallikkaasti vaikka pientä kremppaa valiteltiinkin.

Uuteen talliin tutustuminen kävi helposti troijalaisten kivassa seurassa, ja autokyyditkin juna-asemalta tallille järjestyivät sopivasti – yksin ei Oittaalle olisi ehkä tullut lähdettyä. Toukokuussa palaan remmiin vielä kaksi kertaa. Mukavaa estetuntia kaikille ensi maanantaina!

Tunnista tällä kertaa kirjoitteli Hanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s